Etusivu » Miten kasvaa pituutta?

Miten kasvaa pituutta?

Huolestuttaako sinua oma pituutesi ja pähkäilet kuumeisesti, miten kasvaa pituutta? Tällä sivulla käymme läpi pituuskasvun perusteita ja annamme muutamia vinkkejä siihen, miten voit saada itsestäsi hitusen verran pidemmän.

Miten kasvaa pituutta & kasvun perusteet

Ihmisen pituuskasvussa on kyse siitä, että luut pidentyvät. Pituudesta puhuttaessa erityisesti sillä on merkitystä, miten pitkäksi kaulan 24 nikaman, selän ja jalkojen pitkät luut, kuten reisi- ja sääriluu, kasvavat.

Luiden pidentyminen tapahtuu käytännössä niin, että luun varren ja leveämmän pääosan välissä sijaitsevaan kasvurustoon syntyy uusia luusoluja. Kun nämä solut puskevat vartta ja päätä kauas toisistaan, luut pitenevät pikkuhiljaa.

Nopeimmin pituuskasvu tapahtuu ikävuosien 0 ja 3 välillä sekä 10–17-vuotiaana murrosiän kasvupyrähdyksessä. Kasvupyrähdys kestää noin muutaman vuoden ajan ja sen aikana pituutta voi tulla keskimäärin 7–12 senttiä.

Lopullinen aikuispituus saavutetaan yleensä noin 20 vuoden iässä.

Miten kasvaa pituutta? – Lapsuudessa vaikuttavat tekijät

Se, kuinka pitkä sinusta lopulta tulee, määräytyy monen eri tekijän mukaan. Tässä asiat, jotka vaikuttavat pituuskasvuusi lapsuudesta lähtien:

  • Geeniperimä
  • Sukupuoli
  • Ympäristö
  • Ruokavalio
  • Uni
  • Liikunta

Näistä kuudesta tekijästä isoin vaikutus on geeniperimällä.

Ihmisten pituus eri maissa

Aikuisten miesten keskipituus maailmanlaajuisesti on noin 171 senttimetriä ja naisten 159,50 senttimetriä. Maiden välisissä vertailuissa islantilaiset ja hollantilaiset ovat pisimpiä, kun taas lyhimmät ihmiset löytyvät Keski-Afrikan pygmeistä.

Tässä hieman tarkempaa lisätietoa eri maiden keskimääräisistä pituuksista 15–25 vuotiaiden keskuudessa:

MaaMiehetNaiset
Alankomaat182,50 cm170,50 cm
Australia178,40 cm163,90 cm
Espanja173,40 cm164,30 cm
Saksa180,20 cm168,30 cm
Uusi-Seelanti177 cm165 cm
Iso-Britannia178,10 cm164,20 cm
Yhdysvallat178,30 cm164,10 cm
Vietnam165 cm153 cm
Sveitsi175,40 cm164 cm

Suomalaisten pituus

Nykypäivänä suomalainen mies on pituudeltaan keskimäärin 177,50 senttimetriä ja nainen puolestaan 163,20 senttimetriä. Vielä sata vuotta sitten miesten pituus oli 168 senttiä ja naisten 154 senttiä, eli suomalaiset ovat ottaneet aimo harppauksia ylöspäin.

Tässä vielä hieman tarkempaa infoa siitä, miten pituus jakautuu eri ikäryhmien kesken:

  • 18–29-vuotiaat: Miehet 180,80 cm, naiset 164,80 cm
  • Yli 65-vuotiaat: Miehet 173,70 cm, naiset 159,40 cm

Näiden tilastojen valossa sinun ei välttämättä tarvitsekaan stressata sitä, miten kasvaa pituutta, sillä saatat hyvinkin olla pidempi kuin keskiverto suomalainen.

5 vinkkiä, miten kasvaa pituutta

Sitten itse asiaan! Tässä 5 vinkkiä, miten kasvaa pituutta:

  1. Terveellinen ruokavalio: Kasvun kannalta on elintärkeää, että annat kehollesi oikeita ravintoaineita riittävän määrän. Pidä huoli, että ruokavaliossasi on mukana riittävä määrä proteiinia, vitamiineja, kivennäisaineita, maitotuotteita ja kuituja, ja vältä sokerin sekä tyydytteen rasvan liiallista käyttöä.
  2. Riittävä lepo: Kun nukut, kehosi erittää kasvuhormonia. Jos siis nukut liian vähän, pituuskasvusi kärsii. Lapsena unta olisi hyvä saada 9–12 tuntia, teininä 8–10 tuntia ja aikuisiällä 7–9 tuntia.
  3. Aktiivisuus: Pituuskasvun kannalta on tärkeää, että liikut säännöllisesti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi voimaharjoittelua tai aerobista liikuntaa.
  4. Ryhti kuntoon: Jos sinulla on huono ryhti, voit näyttää lyhyemmältä kuin todellisuudessa olet. Pistä siis ryhti kuntoon ja harjoita tarvittaessa joogaa ja venyttelyä apuna (keskivartalon lihaksilla on iso merkitys).
  5. Kengät: Jos ei mikään muu auta, niin voit saada ainakin hetkellisesti lisämittaa laittamalla paksupohjaiset kengät jalkaan.
💡 Tiesitkö? Tutkimusten mukaan esimerkiksi papujen, mantelien, kanan ja bataatin syöminen voi vaikuttaa positiivisesti pituuskasvuun.

Miten kasvaa pituutta? – vältä näitä asioita

Pituuden kasvamisen lisääminen on vaikeampaa kuin pituuskasvun estämiseen vaikuttavien tekijöiden eliminoiminen. Tässä siis muutamia asioita, joita sinun kannattaa välttää, jos haluat kasvaa mahdollisimman pitkäksi:

  • Ravintoköyhä ruokavalio
  • Alkoholi
  • Tupakointi
  • Stressi
  • Heikkolaatuiset ja liian lyhyet yöunet

Miten kasvaa pituutta 10 cm kuukaudessa?

Jos sinulla ei ole vielä tullut kasvupyrähdystä, ei sinun tarvitse stressata sitä, miten kasvaa pituutta 10 cm kuukaudessa. Murrosiässä tuollainen pituuskasvu – ellei suurempikin – voi hyvinkin käydä toteen, joten voit olla huoletta.

Mitenkäs sitten, jos oma pituuskasvu on jo iän puolesta takanapäin? Siinä tapauksessa tilanne alkaa olla jo todella haastava, ellei mahdoton. Siinä tapauksessa oikeastaan ainoa tapa, miten kasvaa pituutta 10 cm kuukaudessa, on pituusleikkaus.

Pituusleikkauksessa ideana on se, että potilaan molemmat reisiluut murretaan ja niihin asennetaan pitkät, titaanista valmistetut säädettävät metallinaulat. Näiden naulojen pituutta kasvatetaan joka päivä millimetrin verran noin 90 päivän ajan, ja kun murtuneet luut ovat parantuneet, senttimetrejä on tullut virallisesti lisää.

Pituusleikkauksen avulla pituutta voi tulla lisää 7,5–15 senttimetriä, eli yllättävänkin paljon. Maksimimäärään pääseminen edellyttää tosin sitä, että myös sääriluut murretaan.

Operaatio voi kuulostaa simppeliltä, mutta todellisuudessa siinä on paljon haittapuolia. Tässä muutamia niistä:

  • Liikkumisen kankeus: Mikään liikkuminen, kuten kävely, ei onnistu enää koskaan normaalisti.
  • Epäsymmetrisyys: Keho näyttää todella epäsymmetriseltä, koska ainoastaan jalat kasvavat pituutta. Niistä tulee siis ihan liian pitkät suhteessa ylävartaloon.
  • Kivut: Toipuminen on todella raskas ja pitkä prosessi, johon liittyy järjetön määrä kipuja. Leikkauksen jälkeen täytyy varautua siihen, ettei esimerkiksi käveleminen onnistu moniin kuukausiin.
  • Varovainen elämä: Leikkauksen jälkeen oikeastaan lähes koko loppuelämän saa olla varuillaan esimerkiksi kaatumisten kanssa, koska reisiluut voivat katketa melko helposti.

Yksi iso haittapuoli yllä mainittujen asioiden lisäksi on totta kai hinta. Pituusleikkaus maksaa 70 000–150 000 euroa riippuen senttien määrästä, eli lisäsentit eivät todellakaan tule halvalla.

Siinä, miten kasvaa pituutta 10 cm kuukaudessa ilman riskejä, pätevät käytännössä samat lainalaisuudet kuin perinteisessä pituuskasvussa. Syö hyvin, nuku riittävästi ja elä aktiivista elämää! Loppu on sinusta riippumattomista tekijöistä kiinni.